torstai 23. syyskuuta 2010

Korkkisvuori/Saramäki

Kolmiomittaustorni on peruskartoitukseen liittyvissä kolmiomittauksissa käytetty puinen kehikkomainen torni.














tällainen vanha lahonnut löytyi vuorelta.











Suomalaisten tornien kolmiomainen malli oli kopioitu Saksasta.

tässä keskipiste..
Torneja oli Suomessa parhaimmillaan yli 4 000.
 Tornit rakennettiin Maanmittauslaitoksen  eli silloisen Geodeettisen laitoksen mittauksia varten.
tämä kenties hieman uudempaa..
 Niitä tehtiin maastoon korkeille paikoille ja niiden korkeus oli enimmillään 50 metriä.

Korkkisvuori on suosittu ilotulitteiden ammuntapaikka.(Lähelle ja ympärille rakennetaan koko ajan, että jos mieli tekee niin pian katsomaan, kai tässäkin vuoden päästä jo kerrostaloa, ym..).


Sodan aikana torneja käytettiin pommikoneiden tähystämiseen,
mutta myöhemminkin armeija on käyttänyt niitä ilmavalvontatehtävissä.
Viimeiset tornit valmistuivat 1986.



 Lähes kaikki tornit on purettu tai ne ovat lahonneet.
Jäljellä Suomessa on vielä noin kolmekymmentä tornia, mutta niiden kiipeämiskelpoisuudesta ei ole tietoa.

Valitettavasti Korkkisvuorelta ei löydy enää muuta kuin rautakiinnikkeitä.
Suomalaisten tornien kolmiomainen malli oli kopioitu Saksasta.
paikka löytynee koordinaatein 60*30'30'N,22*18'38'E
Terv.Tallaaja
(ps.jos joku  tietää enemmän kyseisestä voi meilata..
odesan@suomi24.fi)
tekstit: wikipedia/oma pää.

pictures copyright © odesan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti