sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Pallivaha

"..Tulipa tämäkin sitten käytyä katsomassa kun pitänyt ja pitänyt...no nyt on käyty, elikä kyseessä, tekstiä wikipediasta:
Pallivahankivi eli Pallivaha on noin 10 metriä korkea siirtolohkare Pallivahanmäen kupeessa Turun Pallissa.
 Kivi on antanut nimensä ympäröivälle Pallivahan eli Pallin asuinalueelle, jossa sijaitsevat muiden muassa Pallivahan koulu ja Pallivahan kirkko.
 Kiveen liittyy tarina, jonka mukaan sen on nykyiselle paikalleen viskannut läheisellä Nunnavuorella asunut jättiläinen.
 Nimen Pallivaha alkuosa viittaa kiven muotoon ja tulee murteen "palloa" merkitsevästä sanasta palli.
 Loppuosa vaha tarkoittaa lounaismurteessa isoa kiveä tai rajakiveä.


Kivi on rauhoitettu luonnonmuistomerkkinä.
Kuvasta voi päätellä kokoa, alhaalla olutreppuni ja oikealla ylhäällä muinaisjäännöslaatta.

Ylöskin sinne olisi päässyt ellei olisi ollut kivet niin märkiä.


















Koordinaatit: 
60°29′05.5″N, 22°16′42.1″E
 eipä muuta kuin tallaamisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti